torstai 22. syyskuuta 2016

Kiireinen lukuvuoden aloitus

Musiikkiopistomme lukuvuosi on pyörähtänyt nyt käyntiin kaikilta osin. Taiteen perusopetuksen oppilaat aloittivat lukuvuoden 17.8.2016 ja viimeistään ensi viikon aikana aloittavat viimeisetkin Koulumusikantit -ryhmät eri kouluilla. Kiirettä on pitänyt myös opintosihteerillä!
Nyt musiikkiopistomme yhteensä 1113 oppilasta on toivottavasti löytänyt itselleen sopivan tavan harrastaa musiikkia.


Konserttisyksy sai alkunsa myös tällä viikolla, kun Ainosalin klassiset aloittivat yhteisten konserttien rupeaman tiistaina 20.9. Puolen tunnin konsertissa kuulimme monia klassikkoteoksia intensiivisessa tunnelmassa Tuusulan toimipisteen Aino-salissa. Kiitos esiintyjille upeasta esityksestä sekä opettajille, jotka ovat auttaneet esitysten valmistelussa.


Seuraavaksi on luvassa Syyskuun säveliä -konsertti, joka ottaa paikkansa upeassa Leonora-salissa Kallio-Kuninkalassa. Tervetuloa seuraamaan konserttia torstaina 29.9. klo 18.00

Kalenterimerkinnän tekisin myös jo lokakuulle, kun perinteiseksi muodostunut Soivat syysillat kahvilassa -tapahtuma on jälleen. Tänä vuonna leivonnaisia ja livemusiikkia on tarjoillaan keskiviikkona 12.10. ja torstaina 13.10. klo 17.00 - 20.00 välisenä aikana. Puhuisin mielummin tapahtumasta, kuin konsertista sillä paikalle voi tupsahtaa koska tahansa ja kahvikupin äärellä voi viipyä vain hetken tai hetken verran pidempään. Esiintyjiä vaihdetaan aina tasatunnein ja puolelta. Ehkä jo toistan itseäni, mutta olet erittäin tervetullut kahvilaan! Kahvilaan on vapaa pääsy, mutta varaa tarjoiluun taskurahaa mukaan.



Ihanaa syksyä, joka on ilmestyi ikkunoidemme taakse yllätävän nopeasti!

// Saara, opintosihteeri

PS. Haluaisitko kuulla enemmän musiikkiopiston arjesta? Toteutan mielelläni juttuvinkkejä ja varmasti löydän oikean henkilön kirjoittamaan sanasen asiasta.